Yhteenveto
Aiheina urheilutoiminta ja elämystalous ovat mielenkiintoisia. Lukukausiprojektimme liittyy juoksutapahtumaan ja siksi toimialaksi valikoitui urheilutoiminta. Tavoitteemme mukaisesti löysimme selkeitä trendejä. Toimintaympäristönä liikunta tuli tutummaksi, mutta juokseminen ja siihen liittyvät ilmiöt eivät korostuneet. Kirjat, joita käytimme, käsittelivät enemmän terveyttä ja hyvinvointia yleisellä tasolla. Käytimme internettiä paljon lähteenä ja sieltä löytyi ajankohtaista tietoa. Twitter ei tässä tapauksessa toiminut muutoin tietolähteenä, mutta sieltä löytyi paljon trendejä. Käytimme sekä suomen- että englanninkielisiä lähteitä. Useimmat lähteet olivat luotettavia, mutta esimerkiksi joitakin SWOT:ssa olevista aiheista löytyi vain keskustelupalstoilta. Prosessin alkuun saaminen tuntui hankalalta, koska Twitter oli meille alustana uusi. Tehtävän lähdettyä rullaamaan aika kuitenkin loppui kesken. Tili ei saavuttanut tehoansa tässä ajassa. Tehtävän laajuus yllätti. Blogin ulkoasun